Ajatuspaloja

18.2. ilmoitin HeiaHeiassa kahvakuulatreenin jälkeen, että nyt alkoi treenaaminen. Hivenen jännitti, että miten siitä selviän. Ei siksi, etteikö minulla olisi ollut motivaatiota. Yksinkertaisesti siksi, että en tiennyt, miten aikani riittäisi. Normaalista vuorokaudestani menee 8 tuntia töihin, 3-4 tuntia teatteritreeneihin, 1 tunti paikasta toiseen siirtymiseen ja 7 tuntia nukkumiseen. Jäähän siinä siis 4-5 tuntia aikaa tehdä jotain muuta. Jos miinustetaan siitä vielä kaksi tuntia aamutoimiin ja iltatoimiin, niin jäljelle jää 2-3 tuntia. Kuulostaa itseasiassa aika paljolta. Pyrin kuitenkin nukkumaan enemmän kuin 7 tuntia, joten käytännössä ylimääräistä aikaa on ehkä 1-2 tuntia. Päätin, että en edelleenkään stressaa liikunnasta, vaan liikun silloin, kun ehdin. MUTTA tästä kaikesta selittelystä huolimatta, olen onnistunut treenaamaan ja pienen askelin myös muuttamaan ruokailutottumuksiani. Tämän on tehnyt mahdolliseksi se, että osa teatteritreeneistäni on ollut fyysistä tree...

Minua pelottaa kirjoittaa tämä julkaisu. Vähemmän pelottavaa olisi ottaa itsestään rumia kuvia ja lätkäistä niitä netti täyteen. Se nyt on kuitenkin jo niiiiiin nähty minun kohdallani. Nyt on kyse jostain aivan muusta. Minä aion virallisesti luvata, että treenaan mahani sellaiseen kuntoon, jossa voin lunastaa teinivuosien haaveeni. Ajattelin silloin, että jos minulla joskus on nätti maha, hankin napalävistyksen. Maha on se kohta kehostani, jota eniten inhoan. Laktoosi-intoleranssi, ärtyvä suoli, kuukautiset, stressimaha: mitä näitä tekosyitä nyt pömppömahalle on? Oikea syy on laiskuus. Laiskuus siinä, että en minä jaksa alkaa miettiä, mitä minä söisin. En jaksa. En. En. En. Minun yksi uuden vuoden lupauksistani oli, etten ota stressiä liikunnasta. Sattui kuitenkin niin, että Atlantis Musikaali ja Spartan Sport Center antoivat minulle mahdollisuuden treenaamiseen musikaalin esityskauteen asti. Minussa on kuulemma motivaatiota ja virtaa. Onkohan se kaunis tapa sanoa, että...