Valoja ja varjoja: alle viikko ensi-iltaan



Minulle kävi tammikuun lopussa todella hassu juttu. Olin ollut lauantai-iltana jossain juhlimassa, ja makasin sunnuntaipäivänä koko päivän sängyssä tai sohvalla. Ihan niin kuin suomalaiseen kulttuuriin kuuluu. Näyttelijä-itsetuntoni oli kokenut kolahdiksia ja olin pohtinut, onko minusta mihinkään.

Puhelin soi. Minulta kysyttiin, haluanko lähteä mukaan Valoja ja varjoja -nimiseen näytelmään. Totesin välittömästi, että tottakai kiinnostaa, jos vain aikataulu on sopiva. Ei sitä joka tyttöä krapulasohvalta näytelmäproggikseen pyydetä!

Kiitos Neiti K:lle suosituksista ja luottamisesta kykyihini. Hän totesi heti: "Tämä on sulle nyt sitten näytön paikka!" Just näin. Ei paineita siis. Löysin itseni työryhmästä, jossa on ohjaaja, viisi näyttelijää sekä ääni- ja valomies. Kaikki ovat todella mukavia, motivoituneita, rohkeita ja lahjakkaita ihmisiä. Muutaman viikon treeniputki on mennyt todella nopeasti.

Perjantain treeneissä tajusin, että ensi-iltaan on enää yksi viikko aikaa. Menimme koeyleisön edessä näytelmän läpi, ja jännitin esiintymistä enemmän kuin kuukausiin olen jännittänyt mitään. Olin varma, etten muista mitään, mitä lavalla tapahtui. Nauroinkin jälkikäteen, että nyt ei sitten ensi-illassa varmaan enää tarvitse jännittää, kun jännitin jo treeneissä.

Valoja ja Varjoja on ollut todella hyvä paikka oppia asioita näyttelijäntyöstä, yksinäisyydestä, ystävyydestä ja sokeudesta. Näkövammaisten maailma on ollut ennen tätä proggista itselleni täysin vieras. Paappalan Mamma (eli isoäitini äiti) ei nähnyt vanhana enää juuri mitään. Jotenkin lapselle kuitenkin jäi mieleen vain se, että Paappalan Mammalla on paksut ja hassut silmälasit. En varmasti koskaan edes ajatellut, että hän ei tosiaankaan nähnyt. Jotenkin vain yhdistin sen vanhuuteen.

Olen ollut järkyttynyt ja hämmentynyt, kun olen kuullut, millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on - tai miten hassusti ihmiset käyttäytyvät. Osa tietenkin tietämättömyyttään ja varmasti vain pieni osa ilkeyttään. Vieraan maailman kohtaaminen on haaste kelle tahansa.

Tänään itse kompuroin treeneissä, kun valot sammuivat. Ei sitä näkevänä ihmisenä osaa pimeässä hahmottaa, miten pitäisi kulkea varovasti.  Kaupungin valot valaisevat öisinkin vessaan haahuilevan kulkijan, eikä oikeaa pimeyttä juuri koskaan kohtaa.

Myös yksinäisyys ja ystävyys ovat teemoja, joita olen proggiksen aikana miettinyt. Ihmiselle on tärkeää, että vierellä on joku, jolle voi puhua. Ihmisen täytyy saada purkaa ajatuksensa ja tunteensa.

Yksinäisyyttä ja ystävyyttä voi kokea monella eri tavalla.

Viisi päivää ensi-iltaan. Tervetuloa katsomaan!

Valoja ja varjoja esitetään Köysiteatterilla pe 21.3, la 22.3, ke 26.3, to 27.3, pe 28.3 ja la 29.3. Aina klo 19. Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/1441696902728279/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Feta-pinaatti-lohi-kiusaus

Muutto Wordpressiin

Miltä tuntuu sairastaa ja laihtua, vaikka ei haluaisi?