Funze de Menta - Behind the scenes

Funze de Mentan esityksestä on vajaa kuukausi. Silti se tuntuu jotenkin ikuisuudelta. Kuitenkin aikaa on kulunut niin vähän, ettei oikein osaa ymmärtää, että joinain viikkoina illoissa voi olla myös vapaita tunteja. Salitreeniin menee 45 minuuttia. Se on vähän verrattuna teatteritreeniin, joka kestää 3-4 tuntia.

Näitä kuvia katsoessa tulee sellainen fiilis, että kaikki hengailivat suhteellisen rauhallisina, laittautuivat ja valmistautuivat illan esitykseen. Se on totta. Meillä oli tunteja aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö viime minuuteilla olisi tullut paniikki ja kiire. Kuuluu asiaan. Menin vahingossa lavalle sukkahousut jalassa. Hups. Tein hukassa olevasta mikrofonistani kaikkien ongelman. Anteeksi. Onneksi muistin myös todeta, että tärkeintä on pitää hauskaa.

Radio Rock Areenan lava oli ihan käsittämättömän kokoinen. Yleisö istui kolmessa eri suunnassa. Heitä oli noin neljäsataa. En ole ikinä aiemmin esiintynyt niin isolla lavalla ja niin isolle yleisölle.

Se oli kivaa. Kaikki meni hyvin ja rennosti siihen asti, kunnes tuli taistelulaulun vuoro. En ollut aiemmin oikeastaan edes miettinyt sitä, että laulan. Se oli osa rooliani ja osa näytelmää. Siinä ennen taistelulaulua sydämeni kuitenkin pamppaili miljoonaa ja miltei tärisin. Päässäni pyöri vain se, että paikalla on neljäsataa ihmistä ja laulun on pakko mennä hyvin. Se on tärkeä laulu ja sitä ei saa mokata. En toki laula sitä laulua kokonaan yksin, mutta yksikin säkeistö on iso juttu minulle.

 

En mokannut. Se meni hyvin. Se oli niin suuri henkilökohtaisten pelkojen ja traumojen voitto, että voin kutsua sitä yhdeksi elämäni tärkeimmistä hetkistä. Sitä on ehkä vaikea ymmärtää, jos ei näe pääni sisälle. Vuosien päänsisäinen toisto siitä, etten osaa laulaa muuttui ajatukseksi siitä, että lauloin juuri 400 ihmisen edessä.

Siitä syystä hehkutin esityksen jälkeen lähinnä sitä laulamista. Todellisuudessa se oli kokonaisvaltaisesti tosi kiva rooli. Oli hauskaa puhua älytöntä murretta (anteeksi raumalaiset) ja olla aivan älyttömän pöljä peikko. Tunsin luoneeni Lydian roolin täysin uudelleen verrattuna syksyiseen. Ja niin minä loinkin. Se oli mahtavaa.

Oli hienoa saada osallistua Funze de Mentaan uudelleen, koska se oli jäänyt omassa päässäni niin kovin kesken syksyllä. Nyt sain antaa kaikkeni ja ylittää itseni.

Työryhmä oli mahtava. Täynnä itsensä ylittäjiä ja erittäin mukavia ihmisiä.

Kiitos kaikille, jotka olivat luomassa Funze de Mentaa. Kiitos työkavereille, jotka olivat isolla joukolla todistamassa sitä hetkeä, kun ylitin itseni. Kiitos kaikille, jotka laittoivat kannustavia viestejä, vaikka eivät pääseetkään paikan päälle.

Nyt peikkometsä on hiljentynyt ja matka jatkuu kohti tarunhohtaista Atlantista ja uusia, yllättäviä haasteita...