Hiljaisuuden ääni


Olen unohtanut, että luonnollisin tapani itseilmaisulle on kirjoittaminen. Olen ollut lukossa. Miten voi jäsentää mielessä olevia asioita paremmin kuin kirjoittamalla? Minä en mitenkään.

Suorittamista, kiirettä, tietynlaista miellyttämisen halua ja päämäärättömyyttä. Kynttiläntuoksu ja hiljaisuus toivat hetkellisen rauhan mieleeni.

Olen onnellinen, mutta pitääkö sitä onneakin tuntea aina niin täydellä teholla? Eikö voisi olla vain kotoisasti lämmin? Ilman stressiä siitä, miten huominen järjestyy?

En osaa suunnitella tulevaa, mutta osaan silti stressata siitä. Siinä on ehkä ongelman ydin. Tolkutan kaikkialla ja kaiken aikaa eläväni hetkessä. Silti tunnen nauttivani työstäni erityisesti niinä päivinä, kun suunnittelen tulevaa tai kun minulla on visio tulevaisuudesta. Miksi en siis osaa suunnitella omaa tulevaisuuttani?

Viime vuosina olen toki suunnitellut treenini. Viikkosuunnitelmat olivat valmiina. Nyt ei ole vielä treenejä, joten teen joka ainoasta työasiasta kalenterimerkinnän. Kohta varmaan merkitsen muistutuksen siitäkin, koska on työpäivän aikana hyvä käydä vessassa. Voisi kartoittaa mahdollisimman ruuhkattomat tilanteet.

Miksi en siis osaa asettaa elämälleni toiveita ja tavoitteita? Onko viikko kerrallaan eläminen ainoa, mihin pystyn? Joka päivä avataan elämän kalenteri ja katsotaan, mitä sille päivälle on merkitty. 

Pelkäänkö liikaa, etteivät pitkäkestoiset haaveet toteudukaan? Mitä oikeastaan pelkään? Pelkään kai haaveita, joiden toteutuminen ei ole hallinnassani. Kuvittelen eläväni tunteideni mukaan, mutta olenkin kontrollifriikki, joka leijuu virran mukana ja pelkää ottaa tiedostettuja riskejä.

Kommentit

  1. Päätinpä haastaa sinut viiden haasteeseen (http://blogikissat.com/puskis/haastetta-pukkaa/).

    VastaaPoista
  2. Hei Meri!
    Kiitos haasteesta. :) Pitäisi saada tämä blogi taas elämään!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolme päivää lomaan: Kuka minä olen?

Parasta Turussa, osa 1: Låna

Feta-pinaatti-lohi-kiusaus