Kirjoituskammo



En ole päivittänyt blogejani pitkään aikaan. Kyse ei ole siitä, etteikö minulla olisi mitään sanottavaa. Olen kirjoittanut otsikoita valmiiksi, muokannut kuvia, odottanut inspiraatiota. Yleensä kirjoittamiseen riittää inspiraatioksi se, että on aihe.

Ongelma on tällä hetkellä se, että on liikaa aiheita. On liikaa ajatuksia. Ne pitäisi saada järjestykseen. Ehkä ne sanatkin sitten järjestyisivät sen mukaan.

Mutta että mitä kuuluu? No, esiinnyin Logomossa, täytin 30, vietin Suomen parhaan tiimini kanssa viimeisen tiimi-illan, varasin lennot Kuubaan, hautasin Atlantiksen, aloitin jälleen improvisaation, luen työsähköpostia kotona, syön liikaa herkkuja, katsoin kaikki Supernaturalit ja True Bloodit, sairastin viikon ja päätin löytää taas elämälleni sen minun oman suuntani.

Kesäni oli kaunis. Palaan siihen vielä. Syksyltäni odotan aina muutoksia ja uusia tuulia. Palaan niihinkin vielä.

Josko sisällöttämän päivityksen kirjoittaminen pelastaisi kirjoituskammolta? Ainakin se muistuttaa siitä, että sanat ovat kauniita peräkkäin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Feta-pinaatti-lohi-kiusaus

Muutto Wordpressiin

Miltä tuntuu sairastaa ja laihtua, vaikka ei haluaisi?