Funze de Menta - kohti unelmia ja niiden yli

Eräänä aamuna Facebookiini oli tullut viesti: "Haluaisitko lähteä Funze de Menta -musikaaliin mukaan? Älä mieti liikaa, vaan innostu!" Mietin varmaan 30 sekuntia ja suostuin. Ei minulle nyt joka päivä musikaaliroolia tarjota!

Roolihahmoni oli Lydia-peikko. Kuvailin häntä käsikirjoituksen lukemisen jälkeen: "Se on semmonen angstinen ja elämäänsä kyllästynyt peikko." Useampi kuin yksi henkilö kysyi: "Onko se sun luonnerooli?" Mitä ihmettä? Miten kaverini oikein näkevät minut?!

Eikä se Lydiakaan oikeastaan angstinen ole. Enemmänkin itsepäinen ja suojelevainen. Hän puolustaa rakkaitaan vaikka lihanuija kädessään heiluen. Roolihahmollani on luonnetta!

Näytelmän peikot puhuivat Rauman murretta - tai Rauman giält. Se se vasta haaste olikin! Etelä-Pohjanmaan murre ei voisi juuri kauempana Rauman murteesta olla. Kyl maar se sit jotenki suju. Tai sit mää vaan presenteerasin hullu.

Yksissä treeneissä ohjaaja totesi, että haluaa erääseen kohtaukseen lisää keijuja. Yhtäkkiä huomasin olevani keiju. Rooli oli täysin päinvastainen kuin peikkoroolini. Keiju oli nuori, naiivi ja flirttaileva. Ei siis ollenkaan niin kuin minä. Heh, heh, ei-pä.

Kuvaan siitä mies!

No, kyllä se peikkoheimon päänä oleminen kuitenkin oli enemmän luonneroolini kuin prinsessamaisen keijukaisen rooli. En minä osaa olla prinsessa! Siinä voisikin olla sopiva haaste tuleviin teatterikoitoksiini.

Kyseessä oli musikaali. Musikaalissa lauletaan. Minähän en ole mikään laulaja! Tolkutin itselleni, että en tee asiasta ongelmaa. Paukutin päähäni sanoja ja rytmiä. Lohduttauduin ajatuksella, että olen kuitenkin peikko.

Lopulta lauloin yhdessä muiden kanssa. Musiikin ammattilaisten mielestä laulu olisi voinut mennä paremmin. Itselleni se oli kuitenkin suuri henkilökohtainen voitto. En olisi vielä viisi vuotta sitten voinut kuvitellakaan laulavani ääneen yleisön edessä. Olisin minä suutani voinut liikutella, mutta että oikein äänen laulaa. Hui, apua!

Tein sen, ja siitä on matka kohti parempaa. Seuraavalla kerralla pysyn ehkä hivenen paremmin rytmissä. Seuraavalla kerralla ehkä jo tiedän jotain laulutekniikastakin.

Funze de Mentan porukka oli lahjakasta, rohkeaa ja ennakkoluulotonta. Oli mahtavaa, miten hyvin minut otettiin mukaan ryhmään, jossa suurin osa tunsi toisensa entuudestaan. Heille se oli nostalginen matka takaisin. Minulle se oli kaikki uutta ja hämmästyttävää.

Olen ylpeä itsestäni. Tuntui kuin olisin kehittynyt näyttelijänä todella paljon sen jälkeen, kun kesäkuussa astuin kesäimprovisaatioryhmään. Ennen sitä oli pitkä tauko, jolloin en tehnyt minkäänlaista teatteria. Sinä aikana minun itsetuntoni on kohonnut, ja uskallan lavallakin kohdata maailman.

T'ämä oli minulle hyvin tärkeä projekti. Otin sen vastaan haasteena, jossa minulla on mahdollisuus kehittää itseäni ja hyppiä mukavuusalueideni toiselle puolelle. Joka toisen harjoituksen jälkeen olin onnellinen. Joka toisen harjoituksen jälkeen kirosin ja mietin, miksi ihmeesä teen tätä.

Esityksen jälkeen on helppo muistaa, miksi teen tätä.

Teatteri on rakkaus.

Lisätietoa Funze de Mentasta:
http://www.funzedementa.com/funze-de-menta-musikaali